Jyväskylän kaupungin lastensuojelun avohuollon yksikkö vastaa sosiaalityöstä ja virka-aikaisesta lastensuojelun päivystyksestä ja siellä toimii 2 lastensuojelun arviointi- ja selvitystyön työryhmää ja 7 alueellista asiakastyötä tekevää työryhmää. Sosiaaliasemallamme työskentelee 37 avohuollon sosiaalityöntekijää, 7 sosiaaliohjaajaa ja 3 johtavaa sosiaalityöntekijää. Haemme sijaisia lastensuojelun avohuollon sosiaalityön erilaisiin sijaisuuksiin sekä lastensuojelun alkuarviointiin että aluetyöhön.
Avohuollon sosiaalityö on monipuolista ja antavaa sosiaalityötä. Pääset tekemään monipuolista ja vaihtelevaa lastensuojelun sosiaalityötä ja kehittämään omaa työtäsi. Olemme parhaillaan mukana valtakunnallisessa systeemisen sosiaalityön pilotissa, josta olemme jo saaneet hyviä kokemuksia. Käytössämme on laajat ja monipuoliset ison kaupungin avohuollon palvelut lapsille ja perheille.
Meillä pääset osaksi dynaamista ja ammattitaitoista työyhteisöä, jossa saat jatkuvan ja tiiviin tuen tiimiltäsi sekä mahdollisuuden oman työsi kehittämiseen mentoroinnin, koulutuksen ja työnohjauksen avulla.
Sosiaalityöntekijänä pääset tekemään asiantuntijatyötä, johon kuuluu työskentely lapsen ja hänen läheisten kanssa, lastensuojelutarpeen selvittäminen, avohuollon tukitoimien järjestäminen ja niistä päättäminen, lapsen kiireellinen sijoitus sekä huostaanoton ja sijoituksen valmistelu.
Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 3 §:n mukainen pätevyys. Lastensuojelun sosiaalityöntekijän kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto (YTM tai vastaava) sekä pääaineen laajuiset yliopistolliset opinnot sosiaalityössä. Voit olla myös loppuvaiheen sosiaalityön opiskelija. Edellytämme, että sinulla on uuden kelpoisuuslain mukainen sosiaalityön sijaiskelpoisuus.
Arvostamme aiempaa kokemustasi lastensuojelun sosiaalityöntekijän työstä ja/tai muusta sosiaalityöstä. Tehtävässä menestyminen edellyttää vahvaa kykyä itsenäiseen asiakastyöskentelyyn ja päätöksentekoon sekä tiimityöhön. Voit työskennellä joko alkuarvioinnin tai aluetyön tiimissä omien toiveidesi mukaan. Haluamme Sinut, lastensuojelun tuleva tai nykyinen ammattilainen, meille työhön!
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES). Tehtävän koeaika vaihtelee riippuen sijaisuuden pituudesta. Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Lisäksi valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisterin ote (joka ei saa olla 6 kk vanhempi).