(also clears any remember-me cookie)

Ohjaaja, Mäntyniemi-Yhdistys ry, Lahti

OHJAAJA, Mäntyniemikoti, Mäntyniemi-yhdistys ry.
LÄHIHOITAJA

Haluatko työn, josta voit lähteä työvuoron päättyessä hyvillä mielin kotiin? Tule meille Mäntyniemikotiin ohjaajaksi mainion porukkamme jatkoksi luomaan omannäköistä arkea asukkaillemme! Meillä arki voi tarkoittaa myös rantasaunan lämmittämistä, veneilyä Kymijärvellä tai makkaran paistamista nuotiolla.

Mäntyniemikoti tarjoaa viihtyisän kodin 26 kehitysvammaiselle aikuiselle. Tavoitteenamme on asukkaidemme itsemääräämisoikeuden ja oman näköisen elämän toteutuminen. Arkipäivisin asukkaamme käyvät päiväaikaisessa toiminnassa tai opiskelevat. Sijaitsemme luonnonkauniilla paikalla Lahden Villähteellä Kymijärven rannalla. Matkaa sekä Lahden että Nastolan keskustaan on noin 10 km.

Haemme tiimiimme lähihoitajaa vakituiseen ohjaajan tehtävään.
Kyseessä on kokoaikatyö. Työsi on monipuolista ja pääasiassa kevyttä sanallista ohjaustyötä. Työnkuvasi muodostuu esimerkiksi asukkaidemme toimintakyvyn tukemisesta sekä ylläpitämisestä, kirjaamisesta, lääkehoitoon ja perushoitoon liittyvistä tehtävistä sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisesta. Arjen kotiaskareiden lisäksi tuet ja rohkaiset asukkaitamme osallistumaan kodin ulkopuoliseen toimintaan sekä harrastustoimintaan.

Voit olla joko vastavalmistunut tai jo kokenut alan konkari. Meillä pääset työskentelemään yhdessä sitoutuneiden ja kokeneiden kehitysvamma-alan ammattilaisten kanssa, jotka opastavat ja perehdyttävät sinut työhösi. Positiivisen ja huumorintajuisen työporukan lisäksi tarjoamme sinulle yhteisöllisen työvuorosuunnittelun tukemaan työn ja vapaa-ajan tasapainottamista, vakuutuksen vapaa-ajan tapaturmien varalta, työntekijän hyvinvointia tukevan ePassin sekä mahdollisuuden erittäin edulliseen työpaikka-ateriointiin.

Edellytämme sinulta lähihoitajan tutkintoa, Valvira-rekisteröintiä, suoritettua ja voimassa olevaa lääkehoidon kurssia, hygieniapassia sekä tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa. Erityisesti toivomme, että sinulta löytyy reipasta asennetta ja halua oppia uutta, sekä aitoa kiinnostusta ja halua kehitysvammaisten henkilöiden kanssa työskentelyyn.

Eduksi katsomme, jos sinulla on
-kokemusta kehitysvammaisten henkilöiden kanssa työskentelystä
-voimassa oleva EA1-koulutus

Työ alkaa sopimuksen mukaan. Kysymyksiisi vastaa sekä hakemuksesi 17.9. asti vastaava ohjaaja Tarja Honkalampi, tarja.honkalampi@mantyniemikoti.fi tai puh. 044 777 2298. Ajalla 18.-30.9. ole yhteydessä / laita hakemuksesi Mäntyniemikodin yksikön johtaja Susanna Mäntynen, susanna.mantynen@mantyniemikoti.fi tai puh. 044 344 9204. Lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 30.9. mennessä.

Mäntyniemi-yhdistys ry. on voittoa tavoittelematon Mäntyniemikotia ylläpitävä yhdistys. Noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Huomioithan, että Mäntyniemi-yhdistys on savuton työnantaja.

Lisää meistä Mäntyniemikodin kotisivuilla osoitteessa www.mantyniemikoti.fi . Löydät meidät myös Facebookista!
Lisätietoja
Työ alkaa
sopimuksen mukaan
Palkattavien lukumäärä
1
Työaika
Kokoaikatyö
Työn kesto
Yli 12 kuukautta
Työsuhteen tyyppi
Palkkatyö
Työsuhteen tyyppi
Vakituinen työ
Datan lähde
Yleistietoja
Tärkeimmät tiedot työpaikasta
Työpaikan sijainti
Tuomarintie 21-24, 15540 VILLÄHDE, Finland
Rekrytointiprosessi
Julkaistu
13.09.2023
Haku päättyy
30.09.2023
Yhteyshenkilö
Ajalla 12.-17.9. vastaava ohjaaja Tarja Honkalampi, tarja.honkalampi@mantyniemikoti.fi, 18.-30.9. yksikön johtaja Susanna Mäntynen, susanna.mantynen@mantyniemikoti.fi

Aloita hakemuksen ja CV-profiilin tekeminen tästä:

Onko sinulla jo MunJob käyttäjätili?