Haluaisitko työn, joka koostuu monipuolisista kaupan ja ravintolan työtehtävistä? Jos vastasit kyllä, työskentely ABC liikennemyymälässämme voisi olla juuri sinun juttusi.
Haemme vakituiseen, kokoaikaiseen työhön liikennemyymälätyöntekijäksi hyvällä asenteella varustettua tiimipelaajaa, joka innostuu monipuolisista työtehtävistä ja saa lisäpotkua välillä hetkisistäkin tilanteista. Toivomme, että sinulla olisi työkokemusta asiakaspalvelutyöstä, erityisesti työkokemus kaupan alalta ja ravintolatyöstä katsotaan eduksi, kuten myös suoritettu hygieniapassi. Tärkeintä kuitenkin on oma-aloitteinen ote työhön, joustavuus, hyvä asenne ja halu tehdä työtä tiimissämme. Meillä pääset työskentelemään monipuolisessa työympäristössä ja tekemään kaikkia liikennemyymälän työtehtäviä.
ABC Juuka on vilkkaan valtatie 6:n varrella sijaitseva suosittu pysähdyspaikka. Liikennemyymälän palveluihin kuuluvat ravintola sekä polttonestemyynti, lisäksi samassa kiinteistössä palvelee S-market. ABC Juuka palvelee asiakkaita laajoilla aukioloajoilla, joten meille on tärkeää, että pystyt työskentelemään joustavasti kaikkina toimipaikan aukioloaikoina niin aamu-, ilta-, sekä viikonloppuvuoroissa. Käytössämme on työvuorotoiveet sekä ennakoiva työvuorosuunnittelu, joka mahdollistaa oman arkesi etukäteissuunnittelun hyvissä ajoin. Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.
Tarjoamme sinulle näköalapaikan ABC liikennemyymälän toimintoihin loistavassa työporukassa, jossa työnteko on mukavaa. Pääset halutessasi työskentelemään eri toimipaikoissamme, jonka myötä saat monipuolisen osaamisen ja kokemuksen ja näin hyvän mahdollisuuden edetä PKO-urallasi. PKOlaisena saat käyttöösi S-ryhmän ja PKOn kattavat henkilöstöedut (https://pko.fi/toita-sinulle/pko-tyonantajana/suomen-parhaaksi-kehutut-henkilostoedut/). Perehdytämme sinut kaikkiin tehtäviin ja erilaisiin työvuoroihin sekä opastamme onnistumisiin pitkin matkaa.
Olisiko tässä juuri sinun tuleva työpaikkasi?
Haku tehtävään päättyy 1.10.2023. Ethän jätä hakemista kuitenkaan viime hetkille, luemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Lisätietoja työstä antaa 12.9.2023 asti ABC ryhmäpäällikkö Kari Tuomainen puhelimitse 010 7623561 ja 13.9.2023 eteenpäin liikennemyymäläpäällikkö Taru Juslén sähköpostitse taru.juslen@sok.fi ja puhelimitse ma-pe klo 9-16 numerosta 010 762 3712.
Lisätietoja työstä antaa 12.9.2023 asti ABC ryhmäpäällikkö Kari Tuomainen puhelimitse 010 7623561 ja 13.9.2023 eteenpäin liikennemyymäläpäällikkö Taru Juslén sähköpostitse taru.juslen@sok.fi ja puhelimitse ma-pe klo 9-16 numerosta 010 762 3712.
0107623561, 0107623712
Aloita hakemuksen ja CV-profiilin tekeminen tästä: