Oletko ajatellut tekeväsi henkilökohtaisen avustajan työtä? Hienoa, sillä meillä olisi sinulle paikka auki! Tule Spesiolle töihin muuttamaan maailmaa pieni pala kerrallaan.
Etsimme Suonenjoelle henkilökohtaista avustajaa työskentelemään yhdessä aktiivisen naisasiakkaamme kanssa. Työsuhteessa pääset avustamaan asiakasta kotona sekä kodin ulkopuolella, vapaa-ajan vieton merkeissä. Työvuorot voivat pitää sisällään ulkoilua, kirpputorilla ja kaupoilla käyntejä sekä muuta mielekästä yhdessä tekemistä. Asiakkaalla on afasia sekä oikeanpuoleisia halvausoireita, joten työssäsi pääset tukemaan ja varmistamaan asiakkaan liikkumista. Afasian myötä asiakkaan puheen tuottaminen on vaikeutunut, mutta tästä huolimatta kommunikointi onnistuu yhdessä asiakkaan kanssa ilman apuvälineitä. Asiakas on liikunnallinen ja nauttii luonnossa liikkumisesta, joten toivottavasti myös sinä olet virkeä, aktiivinen ja pidät tämänkaltaisesta yhdessä tekemisestä. Taloudessa asustaa kaksi koiraa sekä kissa, joten toivottavasti et ole allerginen.
Työpanostasi tarvitaan enintään 30 tuntia kuukaudessa. Työskentelyajat määräytyvät asiakkaan tarpeen mukaan, usein avustus kuitenkin toteutuu kerran viikossa n. 6 tunnin ajan. Työstä maksettava palkka on 12,78 € / tunti sekä lisät Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaan.
Jos kiinnostuit paikasta, täytä hakemus osoitteessa: https://tyoviesti.fi/hakemusrekisteri/hakemus/hae-avustajaksi
Lisää viitteeksi työnantajan viite (Suonenjoki 30 tuntia). Lisätietoa työstä saat alueen palveluesimieheltä numerosta 040 180 7247.
Tutustu meihin ja työsuhde-etuihin lisää: https://www.spesio.fi/tyontekijoille/
Henkilökohtaisena avustajana teet aidosti palkitsevaa ja merkityksellistä työtä. Roolisi määrittyy avustettavasi tarpeiden mukaan. Meillä tykätään olla töissä ja olemme luotettava työnantaja. Kirjavaa porukkaamme yhdistää aito positiivinen asenne ja halu auttaa jokaista elämään omanlaista arkea. Näihin ajatuksiin ja arvoihin sitoutuu Spesion lisäksi koko Honkalampi-konserni.