Tulisitko johtamaan kuntoutusalan tähteä? JOHTAVA LÄÄKÄRI Haluatko työskennellä ihmisten työ- ja toimintakyvyn sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolesta? Haluatko johtaa lääketieteellisen osaamisesi nojalla upeaa moniammatillista työtä hyvän olon keskuksessamme? Tervetuloa johtavaksi lääkäriksi Kuntoutuskeskus Kankaanpäähän! Olemme toimineet kuntoutuskentällä jo yli 30 vuotta ja kehittyneet yhdeksi Suomen merkittävimmistä yrityksistä alalla. Palvelemme kaiken ikäisiä asiakkaita erilaisissa toimintakyvyn haasteissa noin 150 työntekijän voimin ja monipuolisia verkostoja hyödyntäen. Johtavana lääkärinä toimit kuntoutustoiminnan lääkinnällisenä johtajana ja vastaat siihen liittyvistä hallinnollisista tehtävistä. Kuulut johtoryhmään ja toimit lääkäreidemme lähiesihenkilönä. Pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan myös kuntoutukseen liittyviä kehittämishankkeita. Lähtökohtana on, että osallistut lääkärinä myös käytännön kuntoutustyöhön, mutta tarvittaessa voimme pohtia vain hallinnolliseen työhön osallistumista esimerkiksi osa-aikaisena työsuhteena. Toivomme sinulta tehtävään sopivaa erikoistumisalaa. Lisäksi arvostamme hyviä yhteistyötaitoja sekä aitoa paloa kehittää toimintaa ja mahdollistaa parasta kuntoutusta asiakkaillemme. Kuntoutus on yhteistyötä monien sidosryhmien kanssa, joten taito verkostoitua ja rakentaa polkuja on johtavan lääkärin työssä erinomainen vahvuus. Meillä saat johdettavaksesi erittäin osaavan, hauskan ja suurella sydämellä kuntoutustyötä tekevän moniammatillisen joukon, jota voit ylpeänä edustaa. Työ alkaa sopimuksen mukaan syksyn 2023 aikana. Ota yhteyttä tai laita hakemuksesi sähköpostitse mahdollisimman pian, viimeistään 30.9.2023. Käsittelemme hakemuksia jo ennen hakuajan päättymistä. Odotamme innolla yhteydenottoasi! Toimitusjohtaja Raimo Kalliokoski 050 553 9111 raimo.kalliokoski@kuntke.fi