(also clears any remember-me cookie)

Parturi-kampaaja, 2 paikkaa, CM Hiustalo Oy, Savonlinna, Savonlinna

SINUSTAKO OSA HIUSTALON MENESTYSTARINAA?

Cm Hiustalo Oy on vuonna 2000 perustettu perheyritys, joka kasvaa ja kehittyy jatkuvasti. 35 liikettämme sijaitsevat pääosin kauppakeskuksissa ja työllistämme n. 280 hiusalan ammattilaista ympäri Suomen.

Hiustalon oma kannustava palkkausmalli koostuu kuukausipalkasta ja provisiosta.
Turvallisen kuukausipalkan lisäksi jokainen työntekijä pystyy kerryttämään itselleen helposti erittäin hyvän provision sekä palvelu- että tuotemyynnistä. Toimipisteidemme sijainti kauppakeskuksissa suurten asiakasvirtojen äärellä mahdollistaa työntekijöillemme myös nopeasti oman vakituisen asiakaskunnan.

Tarjoamme Sinulle:
- Turvallisen kuukausipalkan lisäksi kannustavan provisiojärjestelmän sekä
työaikalisät
- Joustavat työajat, mahdollisuus hyödyntää työaikaliukumaa
- Toimivan palvelukonseptin ja valmiin asiakaskunnan
- Oman tiimin ja liikepäällikön lisäksi koko Hiustalo on tukenasi
- Jatkuvaa kouluttautumista sekä Hiustalon että yhteistyökumppaneiden toimesta
- Mahdollisuuden edetä esihenkilöksi
- Paljon henkilökuntaetuja mm. e-passi, saksiraha, vuosibonukset

HAEMME AMMATTITAITOISIA PARTURI-KAMPAAJIA SAVONLINNAN TOIMIPISTEESEEMME

Hakijoilta toivomme:
- Sinulla on Hiusalan tutkinto tai suoritettuja tutkinnon osia
- Reipasta ja iloista asennetta
- Hyvää suomen kielen taitoa
- Olet tiimipelaaja, mutta suoriudut myös työskentelystä itsenäisesti
- Asiakaspalvelu on sinulla lähellä sydäntä
- Olet oma-aloitteinen ja haluat jatkuvasti kehittää ammattitaitoasi

Myös osa-aika-, ilta- ja viikonlopputyö on mahdollista. Huomioimme myös työssäoppijat ja oppisopimusopiskelijat.

Täytämme paikat heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Ota rohkeasti yhteyttä, niin kerromme, mitä Hiustalo voi tarjota sinulle!

Hae täyttämällä hakulomake täällä https://www.hiustalo.fi/rekrytointi tai lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ao. sähköpostiosoitteeseen:

savonlinna@hiustalo.fi
liikepäällikkö Maiju Koponen
Lisätietoja
Työ alkaa
sopimuksen mukaan
Palkattavien lukumäärä
2
Työaika
Kokoaikatyö
Työn kesto
Yli 12 kuukautta
Työsuhteen tyyppi
Palkkatyö
Työsuhteen tyyppi
Vakituinen työ
Datan lähde
Yleistietoja
Tärkeimmät tiedot työpaikasta
Työpaikan sijainti
Karjalankatu 5, 26100 RAUMA, Finland
Rekrytointiprosessi
Julkaistu
17.09.2023
Haku päättyy
09.10.2023
Yhteyshenkilö
savonlinna@hiustalo.fi liikepäällikkö Maiju Koponen

Aloita hakemuksen ja CV-profiilin tekeminen tästä:

Onko sinulla jo MunJob käyttäjätili?